Nordic Atlassian Usergroup 2010 – Kysymyksiä ja vastauksia
Posted in Business Wikis and Communities, Juha Pihlaja on kesäkuu 2nd, 2010 by Juha Pihlaja – 2 Comments
Ambientia isännöi jo toistamiseen 27.5.2010 Helsingissä virallisen Atlassian User Groupin, tällä kertaa etuliitteellä Nordic, vaikka emme saaneetkaan yhtään Suomen ulkopuolista edustajaa paikalle. Seuraavalla kerralla sitten, ainakin jos suunnitelmat tapaamisen järjestämisestä Tukholmassa toteutuvat.
Toimin tilaisuuden seremoniamestarina. Olen työskennellyt Ambientialla yhteisöllisten ratkaisujen konsulttina vuoden 2008 alusta. Koko tämän ajan olen tehnyt asiakasprojekteja Atlassianin tuotteilla, lähinnä Jiralla ja Confluencella. Lähes jokaisen projektin kohdalla edelleenkin hämmästelen tuotteiden joustavuutta taipua erilaisiin tarpeisiin. NAUG:ssa oli ilo keskustella erilaisista käyttötavoista ja huomata, että en ole yksin innostukseni kanssa.
Tapahtuma oli mielestäni erittäin onnistunut ja haluan kiittää kaikkia paikalle saapuneita n. 50 Atlassian-tuotteiden käyttäjää aktiivisuudesta ja kiperistä kysymyksistä, joihin koitan nyt vastata. Kysymyksiä tuli niin paljon, että vastaan tällä kertaa vain osaan niistä, lähinnä Atlassian Confluencea koskeviin. Lähiaikoina julkaisen ainakin yhden kirjoituksen lisää, jossa käsittelen muihin tuotteisiin liittyviä kysymyksiä. Toivon, että lukijat kommentoisivat aktiivisesti omia näkemyksiään, luen niitä aktiivisesti ja koitan vastata myös kommentteihin. Kiitos asiantuntija-tiimillemme avusta vastauksissa.
Mutta nyt siis itse asiaan, eli kysymyksiin.
Mikä on wikin suhde muihin työkaluihin, erityisesti dokumenttien hallintaan?
Wikit eivät ole ylipäätään tarkoitettu dokumenttimuotoisen sisällön tallentamiseen ja tyypillisesti ne eivät siihen kovin hyvin sovellukaan. Confluenceen voidaan tallentaa toki liitetiedostoina mitä tahansa dokumentteja, mutta niiden käsittely suoraan wikisssä on varsin hankalaa. Office-tiedostoja pääsee muokkaamaan ja tallentamaan suoraan Confluencessakin Office Connectorin avulla. Mutta esimerkiksi asiasanoja (labels) ei voi antaa suoraan liitetiedostoille ja tämä hankaloittaa esimerkiksi metatiedon liittämistä dokumentteihin ja niiden linkittämistä eri asiayhteyksiin. Laajamittaisempaan dokumenttien hallintaan on hyvä olla siis joku toinen ratkaisu ja integroida wiki tämän ympäristön kanssa. Vaihtoehtojahan tälle on esimerkiksi Microsoftin Sharepoint, johon löytyy Atlassianilta Sharepoint Connector tai Alfresco, johon löytyy myös integraatioratkaisuja.
Mikä on wikin rooli sähköisessä viestinnässä?
Wikin avulla voi toteuttaa sähköistä viestintää monellakin tapaa. Ensinnäkin se on erinomainen työkalu viestinnän sisällöntuotannossa, sillä sisällöntuotantoa voi helposti ja hallitusti hajauttaa. Lisäksi se voi suoraan toimia viestintävälineenä, esimerkiksi organisaatioiden sisäisissä wiki-ympäristöissä. Sen avulla voi tehdä erilaista tiedottamista ja muuta viestintää yksinkertaisesti organisaation sisällä. Olemme tehneet myös ratkaisuja, jossa wikiä käytetään myös ulkoisen viestinnän sisällöntuotantotyökaluna, tällöin tyypillisesti sisältö julkaistaan johonkin ulkoiseen palveluun, esimerkiksi portaaliin. Tällainen ratkaisu on tehty Finnairin viestinnälle. Tutustu tähän julkaisijan työpöytä -konseptiin verkkosivuiltamme.
Onko Confluencea mahdollista käyttää offlinenä?
Kehitystehtävä Confluencen offline-käytöstä on luotu, jossa pyydetään rakentamaan Confluencelle offline-client (jolla pystyy muokkaamaan sisältöä offline-tilassa). Ongelmaksi kuitenkin usein muodostuu se, miten nämä kaksi järjestelmää käsittelevät sisällön muokkauskonfliktit. Atlassianin omasta Confluencestä löytyvällä sivulla on keskustelua erilaisista kiertotieratkaisuista, vaikka mikään niistä ei käsittelekään sisällön muokkauskonflikteja. Sisältöjen offline-käyttö ilman muokkausmahdollisuutta on toki huomattavasti yksinkertaisempi järjestää.
Miten voidaan ratkaista seurannan toteutus Confluencella, kun Confluencen oman seurannan suorituskyky ei riitä?
Tiedossa on, että suurissa installaatioissa Confluencen oma käyttäjäseuranta aiheuttaa suorituskykyongelmia. Tähän ei ole Atlassianilta ratkaisua olemassa, mutta varsin yksinkertainen tapa toteuttaa monipuolinen seuranta on ottaa käyttöön ilmainen Googlen Analytics –palvelu. Tämän ongelmana on tietenkin se, että tiedot ovat Googlen palvelimilla ja tietyissä tapauksissa seuranta-datan sijainti organisaation ulkopuolella on mahdotonta tietoturvasyistä. Googlen Analyticsistä on olemassa myös maksullinen versio, joka on asennettavissa myös omalle palvelimelle. Muita maksullisia seurantapalveluita on esimerkiksi: Omniture Sitecatalyst, WebTrends, Coremetrics. Ilmainen mahdollinen ratkaisu voisi olla jonkun erillisen “webtrack”-ohjelmiston asentaminen. Tällaisia voisivat olla mm. Opentracker ja Apache Live Log. Analytiikka-asioista saa tarvittaessa lisätietoja Ambientian Jaakko Kankaanpäältä.
Mitä eroa on tavallisella tilalla (Space) ja Community Bubbles -tilalla?
Community Bubblesilla voidaan luoda yhteisöllisiä tiloja, eli yhteisöjä. Yhteisön jäsenet tai ylläpitäjä voivat kutsua uusia jäseniä yhteisöön ja tilan katselu- ja kirjoitusoikeudet voidaan rajoittaa vain yhteisön jäsenille. Yhteisön jäsenet saadaan myös listattua kuvineen sivulle. Community Bubblesin yhteisöominaisuudet soveltuvat erinomaisesti mm. työryhmäkäyttöön. Muita eroja tavallisiin tiloihin ovat mm. uusien tilojen oletuskäyttöoikeuksien määrittely ja erilaiset portaalityyppiset sisältösivut. Pluginista voi lukea lisää täältä: http://www.adaptavist.com/display/Bubbles/Communities
Voiko Confluencea käyttää asiakasportaalina?
Confluencen avulla on varsin yksinkertaista toteuttaa hyvinkin monipuolinen asiakasportaali. Monipuolisten käyttöoikeushallintamahdollisuuksien ansiosta asiakasportaaliin voidaan luoda sekä asiakaskohtaisesti suojattua sisältöä, että kaikille näkyvää julkista sisältöä. Ambientia itse käyttää Confluencea asikasportaalina ja olemme tehneet myös asiakkaillemme vastaavia ratkaisuja.
Mikä on paras Confluence plugin?
Tähän voisi kaikki lukijat jättää oman ehdotuksensa kommenttina.
Itse liputtaisin Scaffolding ja Reporting – plugineiden puolesta, erityisesti niiden yhteiskäyttö mahdollistaa hurjia toteutuksia.

Kesäistä alkuviikkoa!
+ilmeiden teko – alueille voidaan tehdä kevyet ilmeet esim. lisäämällä alueen tunnukseksi tiimin logo – helpottaa wikissä surffausta, kun tietää missä on. Isommat ilmeetkin ovat helpohkoja toteuttaa, esim. Median tulevaisuus -wiki ei näytä kovin wikimäiseltä
Toimin konsulttina Yhteisölliset ratkaisut –yksikössä, jonka päätuotteet ovat Atlassianin Confluence ja Jira. Atlassian-tuotteita voi ostaa suoraan