Posts Tagged ‘sosiaalinen media’

Ambientia golf-huumassa

Posted in Business Wikis and Communities, Consulting, Johanna Janhonen on elokuu 9th, 2010 by Johanna Janhonen – Be the first to comment

johannablogiTsädäm!

Viime yönä keräsin hattivatin lailla virtaa aikamoisesta ukkosmyrskystä ja nyt olen puhtia täynnä konttorilla – ekaa päivää kesäloman jälkeen. Töitä olen toki tehnyt jo reilun viikon, mutta vähän tavanomaisesta poikkeavassa ympäristössä: Linna Golfilla raportoimassa amatöörimiesten EM-kisoja sosiaaliseen mediaan. Onneksi mukana olivat myös Olli Aro ja Jaakko Kankaanpää, jotka opastivat minut golfin maailmaan – mm. lukemaan tuloslistoja ;) . Tuota taitoa tarvittiin mm. Facebookissa turnauksen omalla sivulla. Facebookin lisäksi käytössämme oli Twitter, johon ohjattiin mm. Facebook- ja YouTube-päivitykset. Flickriin perustimme tilin ja ryhmän kisakuville.

IMG_5416 Ambientian reikä Team Ambientia Sponsoritaulu Jaakko pääsi itsekin kuvaan EM-kisat järjestettiin Suomessa ensi kertaa 20 vuoteen

Kampanja oli tähän asti suurin Ambientian toteuttama some-kampanja ja se onnistui oikein hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei kampanjan suunnitteluun ja etukäteisvalmisteluun jäänyt aikatauluhaasteiden (mm. kesälomat) vuoksi montakaan hetkeä. Toinen haaste tuli siitä, että olimme some-raportoinnissamme todella etunenässä, vastaavia kampanjoita ei golf-ympyröissä ole aiemmin tehty (Googlen ja kisaajien kommenttien mukaan). Kilpailijat, kisakoneisto ja yleisö olivat siis vähän ihmeissään somen monipuolisesta käytöstä ja siitä, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Hauskinta oli, kun eräskin vannoutunut Facebookin vastustaja alkoi suureen ääneen kehua sivuamme :) . Golfliitto itse oli hyvin mielissään some-pilotistamme ja syksyn edetessä someilu jatkuu.

Viikon aikana opin itse paljon paitsi golfista myös sisällöntuotannon haasteista, kun sää katkaisi meiltä välillä netin, välillä sähköt. Ja mikä parasta, seuraavia kamppiksia varten taskuun jäi paljon hyviä ideoita. :) Jos haluat kuulla lisää liittojen ja kuntien someilusta, tule kuuntelemaan minua parin viikon päästä IBM:lle (voit osallistua myös etänä).

IMG_2066 Linna Golf clubhouse and the 18th green IMG_2085 IMG_2403 IMG_2432 Beware of golfers

Someen järjesty!

Posted in Business Wikis and Communities, Consulting, Johanna Janhonen on kesäkuu 28th, 2010 by Johanna Janhonen – 2 Comments

johannablogiKeskeistä kesää!

Tällä kertaa ajattelin kertoa teille järjestyksenvalvojista. Juhannuksena Himoksella heihin ei voinut olla törmäämättä, kuvaan nappasin kaksi, jotka olivat oikein omistautuneita tehtävälleen.  (Julkaisulupa kysytty koko nelikolta, toivottavasti vangit pysyivät ruodussa!)

vangitvartijat-001Järjestyksenvalvojia tarvitaan yleisötapahtumiin valvomaan, ettei kukaan tuikkaa toisia sateenvarjon piikillä silmään tai talloudu eturivissä jalkoihin. Mutta järjestyksenvalvontaa tarvitaan myös työpaikoilla. Miksi, työntekijäthän osaavat kai selvinpäin käyttäytyä siivosti? Työpaikalla kyllä, mutta entäs kun lähdetään harmaalle alueelle, työpaikan ja vapaa-ajan väliseen tilaan, joka sosiaalisella medialla täytetään? Työnantaja voi toki kieltää Facebookin käytön työajalla, mutta vapaa-ajan käyttöön ei voida puuttua. Vai voidaanko? Työntekijää sitoo lojaaliteettivelvoite, eli hän ei voi vapaa-ajallaankaan vahingoittaa edustamansa organisaation mainetta. Kovinkaan moni yritys ei ole vielä ohjeistanut somen käyttöä. Työntekijät käyttävät some-palveleluita vapaa-ajallaan ja lipsauttelevat kaikenlaista työpaikastaan. Entäs jos heille antaisi ohjeet, että puhukaa vaan ja varsinkin näistä asioista ja tähän sävyyn?

someratkaisu-jarjestyksenvalvojaSosiaalinen media on niin uusi ja nopeasti muuttuva asia, ettei lainsäädäntö  tai työnantajat tahdo pysyä sen perässä. Kutsutaan siis hätiin hullunkurisen some-perheen järjestyksenvalvoja, joka surffaa yritykseen ja kyselee työntekijöiltä mitä some-palveluja he käyttävät, millaisia hyötyjä ja haittoja he ovat kohdanneet ja millaisiin kysymyksiin he kaipaavat apua. Vastausten perusteella laaditaan ohjeistus, joka käydään läpi organisaation päättäjien kanssa workshopissa. Siellä mietitään myös sitä, mihin palveluihin kannattaa satsata ja millainen lähestymistapa valitaan.

Riku Vassinen ja Antti Isokangas kirjoittavat tuoreessa Digitaalinen jalanjälki-kirjassaan siitä, että yrityksillä on 5 vaihtoehtoista tapaa suhtautua työntekijöidensä someiluun:

  1. sulkea silmät, eli antaa heidän mellastaa miten tykkäävät
  2. sitoa kädet, eli estää someilu työajalla
  3. tehdä somesta markkinoinnin velvollisuus
  4. kasata somen erikoisjoukot, jotka edustavat organisaatiota somessa
  5. päästää kaikki halukkaat someen organisaation nettimainetta rakentamaan, antaa heille ohjeet ja päämäärä, tukea ja kannustusta

He korostavat sitä, ettei mikään 5 tavasta ole muita parempi, vaan riippuu asetetuista tavoitteista.

Jos siis valitsette jonkun vaihtoehdoista 2-5, antakaa minun ja järjestyksenvalvojan auttaa. :)

sosiaalinenmedia.org – some-jutut jakoon

Posted in Yleinen on kesäkuu 10th, 2010 by Johanna Janhonen – Be the first to comment

johannablogi

Haa!

Jo toinen blogikirjoitus samalla viikolla! Viimeksi kirjoittelin hullunkurisesta some-perheestä ja mainitsin jättäväni osan korteista vielä hihaani.  Ravistan siis hihasta kortin, jossa lukee sosiaalinenmedia.org, sillä eOppimiskeskus julkaisi asiasta tiedotteensa, enkä halua jäädä Mustapekkaa pahemmaksi – tässä oma versioni asiasta. :)

Sosiaalinenmedia.org kerää yhteen some-esimerkit

Sosiaalinenmedia.org on kaikille avoin wiki, josta löytyy tietoa sosiaalisesta mediasta ja johon käyttäjät voivat päivittää esimerkkejään sosiaalisen median käytöstä. Tällä viikolla virallisesti julkaistu palvelu toimii jatkossa tietolähteenä niin kouluttajille, tutkijoille kuin kenelle tahansa sosiaalisesta mediasta ja sen eri käyttötavoista kiinnostuneille.sosiaalinenmediaorgkortit

Kaikki alkoi siitä, kun Rauman seudun kunnat tilasivat keväällä 2010  tutkimuksen siitä, miten suomalaiset kunnat käyttävät sosiaalista mediaa. Koska tiukka aikataulu ei mahdollistanut perusteellista, kaikenkattavaa tutkimusta, ehdotin että tutkimusaineisto kerättäisiin yhteisöllisesti wikiin. Näin saataisiin paitsi laajempi aineisto, myös tuoreita esimerkkejä myös varsinaisen tutkimusajan jälkeenkin. Alkujärkytysten jälkeen idealle lämmittiin niin Rauman seudulla, Ambientiassa kuin eOppimiskeskuksessa, jonka wikiin sivusto päätettiin sijoittaa.

Aloitin aineiston keräämisen huhtikuussa, vapunaattona tein ensimmäisen version wikisivustosta ja toukokuussa aloin syöttää sinne löytämiäni esimerkkejä sekä houkutella muitakin samaan puuhaan, huutelin sivustosta sekä Twitterissä, #taskutapaamissa että SomeTime2010:ssa (kävin mm. kalamaljassa avautumassa).  Olin jo laajentanut alkuperäistä ideaa kuntaesimerkkeihin keskittymisestä: otetiin mukaan myös yritys-, oppilaitos- ja harrastusmaailmat.

Sivuston kohderyhmiin kuuluvat mm.

  • ihmiset, jotka pohtivat someen astumista tai haluavat oppia lisää
  • asiantuntijat, jotka haluavat käyttää sosiaalisen median ratkaisuja työssään mm. sisäiseen ja ulkoiseen kommunikointiin ja ovat kiinnostuneita benchmarkaamaan hyviä some-käytäntöjä meillä ja muualla
  • opettajat, jotka miettivät miten somea voi käyttää opetuksessa
  • kunnan päättäjät, jotka haluavat vuorovaikutukseen kuntalaisten kanssa uusilla välineillä
  • some-tutkijat, jotka haluavat tietää meneillään olevista hankkeista ja rakentaa tutkijaverkostoaan
  • some-kouluttajat ja -konsultit, jotka etsivät kohdeyleisölleen sopivia esimerkkejä ja haluavat jakaa casepankin ylläpitämisen yhdessä muissa yrityksissä olevien kollegoidensa kanssa (ennenkuulumaton ajatus kerätä tietoja kilpailijoiden kanssa?)
  • some-yrittäjät, jotka haluavat mainostaa toteuttamiaan ratkaisuja

Olen käyttänyt paljon aikaa sivuston rakentamiseen, mutta jatkossa vetovastuu on eOppimiskeskuksella. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että wiki on puolueettomalla alustalla, ehkä se saa myös kilpailijamme paremmin hankkeeseen mukaan, kun tässä ei pelata Ambientian pussiin, vaan kyseessä on yleishyödyllinen hanke, josta koko some-pelikenttä hyötyy. Wikissä saa siis huoleti mainostaa omia some-ratkaisuja, -toteutuksia ja -palveluita.

Jännityksellä odotan, miten suuri yleisö sivuston ottaa vastaan. Käy kurkkaamassa ja ota seurantaan myös @someorg Twitterissä.

Hullunkurinen some-perhe

Posted in Business Wikis and Communities, Consulting, Johanna Janhonen, Yleinen on kesäkuu 8th, 2010 by Johanna Janhonen – 2 Comments

johannablogiHowdy ho!

Kesä tuli ja kiirettä pitää. Sitten viime näkemän olen käynyt aika monessa tapahtumassa. Mieleen painui yhteisöllisesti järjestetty Sometime2010 – Suomen Twitter- ja some-aktivistien massatapaaminen 22.5.2010 Aalto yliopiston Design Factorylla. Seuraavalla viikolla olin Porissa Inforten digitaalisen innovoinnin workshopissa, jossa tapasin paitsi jenkkiproffia myös suomalaisia tutkijoita ja sain paljon uusia ajatuksia, joita käytän paitsi oman Mini treasures wikini kehittämisessä myös asiakkaideni some-ratkaisuja ja yrityswikejä miettiessäni.  Olen käynyt myös #taskubileissä, Tekesin tilaisuuksissa, asiakkaiden luona ja pitänyt itsekin pari teema-aamua.  (No eipä ihme ettei ole taas ollut aikaa blogille). Edellä mainituista palaan vielä ainakin  Tampereella viime viikolla Pitkyn kanssa pidettyyn some-teema-aamuun, jossa syntyi vilkasta keskustelua mm. Flickr-kuvien käyttöoikeuksista.

Viime kerralla kerroin hieman Ambientian some-koulutuksista. Mainitsin, että tuotteistaminen on ollut yllättävän hauskaa puuhaa ja ymmärtänette miksi kun esittelen hullunkurisen some-perheeni!

somekortitkädessä

Harjoittelija opastaa ihmiset paitsi sosiaalisen median maailmaan, myös siihen, miten some-työkaluja käytetään yrityksissä ja muissa organisaatioissa ja yhteisöissä ja puhutaan somen eduista, haitoista ja siitä, miten se muuttaa työkulttuuria.

Virkamies on Harjoittelijan sisarkortti, eli vastaavia asioita, mutta kuntavinkkelistä. Virkamies tuli minulle tutuksi tutkiessani suomalaisten kuntien some-käyttöä Rauman seudun kuntien valtuuttamana (raportointitilaisuus ensi viikolla, joten perästä kuuluu).

Puutarhuria tarvitaan, kun halutaan perustaa uusi wikipuutarha tai luoda vanhaan villisti rehottavaan wikiin säännöt, jotka auttavat pitämään wikin helppokäyttöisenä.

Verkkosivusto voi päästä kaikkien Suosikiksi, kun se  yhdistetään oikein valittuihin some-palveluihin.

Pari korttia jätin vielä hihaani, niistä kerron joku toinen kerta.

Millaisia tyyppejä sinä kaipaat some-perheeseeni?

+3 erilaista some-asiantuntijaa

Posted in Business Wikis and Communities, Johanna Janhonen on huhtikuu 29th, 2010 by Johanna Janhonen – 1 Comment

johannablogiTyö on juhlaa!

Työnjuhlan aatonaattona otin vihdoin taas aikaa bloggaamiseen – työnteko haittaa pahasti tätä “harrastusta”. Viime aikoina minua ovat työllistäneet mm. Rauman seudun kunnille tekemäni tutkimus suomalaisten kuntien sosiaalisen median käytöstä (tutkimus valmistuu ensi kuussa, tällä hetkellä se vain vilahtelee Twitterin #kuntasome-kanavalla), ITK-konferenssi sekä omien palveluideni tuotteistaminen (mikä onkin ollut yllättävän hauskaa hommaa).

Viime kerralla kerroin 9 erilaisesta sosiaalisen median asiantuntijasta, joka perustui Rohit Bhargavan blogikirjoitukseen. Hän päivitti kirjoitustaan kääntämiseni jälkeen saamiensa kommenttien perusteella, joten täydennänpä minäkin listaa.

10. Verkottuja - henkilö, joka käyttää aktiivisesti sosiaalisen mediaa verkostoituakseen ihmisten kanssa sekä reaali- että virtuaalimaailmoissa. ITK-konferenssin aikana oli hauskaa, kun a) tapasi nettituttujaan elävänä (eli liha-avaruudessa, kuten uusi termi kuuluu) ja b) sai uusia seuraajia ja kontakteja verkostoihinsa. Verkkososiaalisuudesta tulee rikkaampaa, kun tietää, millainen ihminen koneen/laitteen takana on.


11. Evankelista – henkilö, joka käyttää sosiaalista mediaa edistääkseen aatetta tai tuotetta. Hänelle some on tapa jakaa sisältöä ja osallistua keskusteluun aiheesta, johon he suhtautuvat intohimoisesti. Esimerkiksi organisaatioissa voi olla some-evankelistoja, jotka saarnaavat somen ihanuudesta, ja voitte arvata olenko minä juuri yksi heistä. :) Minä olen kyllä myös nukkekoti-evankelista, joka vähän yllytettynä jaksaa aina hehkuttaa monipuolista harrastustaan.

12. Yrittäjä/keksijäymmärtää sosiaalista mediaa hyvin ja soveltaa sitä luomalla uuden some-palvelun tai -sovelluksen, joka ratkaisee jonkin erityisen ongelman tai tarpeen. Tähän kategoriaan kuuluvat esim. Foursquaren (pelimäinen palvelu, jossa voi seurata kontaktiensa olinpaikkoja ja paikkasuosituksia) ja Twitterin keksijät. Vuoden vanha Mini treasures wikini on juuri tällainen ainutlaatuinen ja kapealla alalla toimiva palvelu – se on maailman suurin nukkekoteihin ja miniatyyreihin keskittynyt wiki, jota tämä “keksijä ja tuplaevankelista” innokkaasti pyörittää.

Mutta jotten nyt alkaisi muuttua liikaa listan ykköseksi, Tärkeilijäksi, niin lopetan tarinointini tällä kertaa toiseen suomalaiseen some-sovellukseen. HeiaHeia on vanhan tiimikaverini ja hänen kumppaniensa perustama palvelu, joka on “ehkäpä hauskin tapa pysyä kunnossa”. Suhtauduin siihen ensin vähän epäillen, mutta kun ystäväni nyt lähettävät minulle virtuaalimansikoita ja pyöräiltyäni melkein 7 vuoden tauon jälkeen töihin, niin tuntuuhan se makealta.

Mutta nyt – heiaheia, hölkynkölkyn ja klara vappen allesammans!

9 erilaista some-asiantuntijaa

Posted in Business Wikis and Communities, Consulting, Johanna Janhonen on maaliskuu 24th, 2010 by Johanna Janhonen – 3 Comments

johannablogi

Hei taasen,

Aika kuluu nopeesti kun on hauskaa, vai miten se meni? Mulla oli neljän kuukauden koeaika ja se päättyi viime viikolla – oiva aika tarkistaa toimenkuvaa. Sain entistä mielenkiintoisempia tehtäviä, uuden tittelin ja uuden konttorin: ensi kuusta alkaen toimipisteeni on Hämeenlinna (mutta saapastelen usein Helsingissä jatkossakin). Olen nyt “Sosiaalisen median asiantuntija” eli toisella kotimaisella “Specialist, social media, tools and culture”. Tittelistä ollaan montaa mieltä, tässä yksi mielenkiintoinen blogaus aiheesta: 9 erilaista sosiaalisen median asiantuntijaa.

Roolikuvaukset – osa Googlen kääntäminä :)

  1. Tärkeilijä – “Tämä henkilö Kaikki rakastavat vihata.” Henkilö, joka on lukenut gurujen blogeja ja osaa juuri ja juuri käyttää Facebookia ja Twitteriä.
  2. Kouluttaja -”suuri opettaja on lahja, eikä moni todella ole sitä.” Hyvät opettajat osaavat yksinkertaistaa monimutkaisia asioita mm. esimerkein. Hyvän koulutuksen jälkeen ihmiset, joille sosiaalinen media ei ole entuudestaan tuttua, rohkaistuvat kokeilemaan tai ajattelemaan siitä uudella tavalla.
  3. Seminaariesiintyjä Kaiuttimet voivat olla nousuvesi, joka voi nostaa kaikkien muiden veneitä.” eli hyvät puhujat vaikuttavat koko alan näkyvyyteen ja seksikkyyteen.
  4. Sisällönjärjestelijä - sisällön kuraattorit ovat yksi tärkeimmistä tulevaisuuden sosiaalisen median työpaikoista. Kuraattorit auttavat meitä löytämään tarvitsemamme valtavasta tietoheinäsuovasta, kaikkea ei vain voin löytää hakukoneella (esim. koska unohdamme hakusanat).
  5. Tapahtuman järjestäjä – “sosiaalisessa mediassa on paljon suuria tapahtumia: virallisia konferensseja, huippukokouksia ja vähemmän muodollisia Meetups ja tweetups.” Vaikka sosiaalinen media on pitkälti keskustelua verkossa, ihmisten tapaaminen on kumminkin todella herkullista – jutut luistavat paljon paremmin verkossakin sen jälkeen, kun tietää kuka ruudun takana istuu ja tapahtuman järjestäjät tekevät tämän mahdolliseksi.
  6. Yhteisöjohtaja, community manager Suuri Community Manager käsittelee todellisia keskusteluja reaaliajassa ja reagoi niihin avoimesti.”
  7. Sisällöntuottaja – “Sisällöntuottaja on hyvä kirjoittamaan ajatuksia blogeihin, jakavat jokaisen ajatuksen Twitterissä, tai luoda video.” Sisällöntuottajat ovat sosiaalisen median asiantuntijoista näkyvimpiä.
  8. Markkinointistrategisti – “kaikkia sosiaalisen median asiantuntijoita ei olisi automaattisesti pantava tähän luokkaan.” He tietävät miten sosiaalista mediaa käytetään markkinoinnin tavoitteen saavuttamisessa ja uskaltavat sanoa myös, että jonkun ei kannata käyttää sosiaalista mediaa.
  9. Toteuttaja -” Tavallaan tämä on merkittävin sosiaalinen media-asiantuntija – koska nämä ovat ihmisiä, jotka toteuttavat oikeita ratkaisuja”. Toteuttajilla on elävän elämän kokemusta siitä, miten hommat kannattaa tehdä.

Mitkä näistä sitten uppoavat minuun? Pisin kokemus minulla on yhteisön johtamisesta, olen tehnyt sitä pian 10 vuotta, ensin harrastusympyröissä, mutta myös edellisessä työpaikassani Nokiassa, jossa sain organisaationi wikittämään ja blogittamaan. Suunnittelin käytölle säännöt, koulutin ne ja työkalut, toteutin ratkaisut ja järjestelin sisältöä. Sisällöntuottajan roolia olen toteuttanut mm. bloggaajana ja mikrobloggaajana sekä keskustelijana erilaisilla foorumeilla. Some-tapahtumiin olen osallistunut ja niitä myös järjestänyt (#taskujkl), esiintynyt olen muutamissa tapahtumissa, kerran jopa videon kautta nettiin (webinaariesiintymisiä on varmaan jatkossakin luvassa).

Markkinointistrategistin rooli on kaikkein vierain. Vuoden verran olen harjoitellut oman wikini markkinointia sosiaalisen median keinoin ja paljon olen oppinutkin: sivuston suunnittelua ja visualisointia, hakukoneoptimointia, kävijätietojen analysointia ja  uusia työkaluja – yhteisön johtamista unohtamatta. Kevään aikana perehdyn aiheeseen lisää tekemällä isohkon tutkimuksen, josta kerron lisää myöhemmin.

Että tämmöisistä aineksista on tämä asiantuntijuus leivottu, mistähän saisin vielä tärkeilijän kaikkitietävyyttä? :)

Wiki korvaa internetin!

Posted in Business Wikis and Communities, Johanna Janhonen on maaliskuu 11th, 2010 by Johanna Janhonen – Be the first to comment

johannablogiLits-läts!

Viime kuussa pääsin tutuille seuduille, entisen kotikorttelini isoon taloon, Tampere-taloon, puhumaan lempiaiheistani somesta ja wikeistä. Otsikkona oli “Wiki korvaa intranetin”, mutta talon väki oli toista mieltä: miksi tyytyä intraan, kun voi korvata koko netin:D Oma osuuteni oli vain parikymmentä minuuttia ja siihenhän ei paljon mahdu: hieman omaa taustaani, hieman käsitteitä ja muutama esimerkki siitä, miten minä olen työympäristössä some-työkaluja käyttänyt ja miten uusien työkalujen myötä myös työtapojen pitäisi muuttua. Minun jälkeeni oli Aron Ollin vuoro ja yllätykseksemme yleisö alkoikin kyselemään todella paljon eri asioista ja lisää keskustelua seurasi vielä Tieken osuuden jälkeen. Olimme todella tyytyväisiä siihen, miten aktiivinen yleisö meillä oli! Koska olin itse esiintyjänä, en ehtinyt tehdä muistiinpanoja itse tilaisuudesta, joten tyydyn tällä kertaa kommentoimaan paperipalautetta, Twitter-palautteeseen vastasinkin heti tilaisuuden jälkeen #wikitre-kanavalla.

Mm. näistä aiheista haluttiin kuulla lisää:

  • Wikin, blogin, Facebookin, Twitterin ja chatin yhdistäminen yhteen ympäristöön vrt Google wave / Buzz

Confluence-wikiin on mahdollista tuoda palikoida ulkopuolelta, esim. ottaa osaksi etusivun sisältöä Twitter-virta. Confluencessa voi toki myös blogata ja päivittää Facebookkimaisesti statuksia. Ambientian intrawikissä minulla on oma henkilökohtainen alueeni, jossa näytän mm. julkisen blogini uusimmat kirjoitukset, tuoreimmat twiittini sekä suosikkisivuni. Twitterimäinen ominaisuus Confluencessa on työkavereiden seuraaminen: statuspäivitysten lisäksi näen helposti myös mitä wikisivuja he ovat viiwikitremeksi muokanneet.

  • Tietoturva

Tyypillisesti Confluence-wiki koostuu useasta tilasta eli aliwikistä. Kunkin alueen omistaja määrittelee sille oikeudet: kuka näkee sen ja kuka (tai mitkä ryhmät) saa esim. luoda, exportoida tai poistaa sivuja, uutisia, kommentteja tai liitteitä. Osa alueista voidaan jakaa kumppaneiden kanssa extranetin puolelle, osa voidaan rajata hyvin pienelle porukalle. On mahdollista rajoittaa oikeuksia myös sivukohtaisesti, jolloin esim. vain johtoryhmälle annetaan oikeudet budjettitietoihin.

  • Tiedon tuottaminen ja julkaisu

Meillä on asiakkaita (näin olen kuullut), jotka käyttävät Confluencea sisällön tuottamiseen, vaikka varsinainen sisältö julkaistaan toisen sovelluksen kautta. Koska tämä tapaus ei ole minulle kovin tuttu, en puutu tähän sen enempää nyt.

  • käytettävyys

Wikinä Confluence on hyvin käyttäjäystävällinen. Jos joku on esimerkiksi rakastunut Wordiin (hui), niin wikiä voi päivittää sen avulla. Suurin osa ihmisistä kuitenkin käyttää Rich Text -editoria, josta löytyy kaikki tärkeimmät toiminnot nappuloiden takaa (kuvat, linkit, lihavoinnit, taulukot jne). Itse käytän sekä Rich Text -editoria että wikimarkupia, joka on se koodimaisempi vaihtoehto (siinä esim. sisällysluettelo lisätään näin helposti: {toc}).

Wikiin voi myös tehdä rakennetta tilojen ja avainsanojen avulla ja siihen on helppo tehdä erilaisia ilmeitä.

Esimerkiksi jos olette jo tutustuneet tällä viikolla julkaismediantulevaisuusfituun Median tulevaisuus -wikiin (mediantulevaisuus.fi), niin olette huomanneet, ettei sen ulkoasu ole kovin wikimäinen. :)

  • ketterä tuotekehitys

Ketteryydestä minulle tulee nyt mieleen Jira ja sen Greenhopper-lisäosa, joka on tehty nimenomaan ketterään tuotekehitykseen ja scrum-tiimien taskien aikatauluttamiseen. Wikissä tuotekehitystä voi tietysti tehdä vaikka yhteisiä dokumentteja tehden.

  • konkretiaa: yhteisöllinen dokutuotanto, projektin suunnittelu ja hallinta yhteisöllisillä työkaluilla

Tämäkin kääntyy Jiran puolelle, joten palataan tähän aiheeseen toisella kerralla.

  • Sosiaalisten medioiden hyödyntämisen mahdollisuudesta yritysmaailmassa

Sosiaalista mediaa ja sen työkaluja voi hyödyntää niin moneen tarkoitukseen yrityksissä, ettei tähän voi tyhjentävästi vastata. Esim. markkinointi, asiakasrekisteri, tuotetuki, tuotekehitys, viestintä sisäisesti ja ulkoisesti, tiedonjako, kilpailijoiden seuranta…

  • kokonaisuuden hallinta sosiaalisten median välinein, järjestelmien integrointi

Tähän vastaan lyhyesti: tuotteemme ovat helposti integroitavissa mm. SharePointin kanssa. (Joku voisi laskea miten monta kertaa tässä blogitekstissä on helppo, täytyisi varmaan opetella synonyymejä :P )

  • mashupeista: soveltaminen käytäntöön

Kerroin tilaisuudessa siitä, että sihteereistä tehdään turhia wikien avulla – ja peruin heti perään puheeni. Wikit auttavat sihteereitä ja muita ihmisiä, jotka ylläpitävät esim. projektin nettisivuja – pistetään sivu päivittymään omia aikojaan RSS-syötteiden avulla. Esimerkiksi näin:

  1. projektimetriikat tulevat tuoreeltaan Jirasta tai jostain syötteitä tuottavasta raporttityökalusta
  2. Twitteristä otetaan kumppaneiden uutissyöte
  3. projektin blogista tulee projektipäällikön tuoreimmat kirjoitukset
  4. projektiryhmäläisten kuvia klikkaillessa näkee heidän statuspäivityksensä
  5. kalenterista tulee projektin seuraavat tapahtumat
  6. wikistä näytetään viimeksi päivitetyt (tai luetuimmat) sivut tai suosituimmat avainsanat

Sihteeriä tarvitaan päivittämään sivun rakennetta ja valitsemaan tarvittavat syötteet, patistamaan ihmisiä päivittämään raporttinsa wikiin ja nostamaan tärkeimpiä juttuja etusivulle.

  • Wikityöskentelyn kehittäminen > ei perusteita, jatkoa

Veikkaan, että moni yritys joka on ottanut käyttöön wikin ei ole tehnyt kunnollisia sääntöjä sen käytöstä. Kun wikiä on käytetty jonkun aikaa, sieltä on vaikea löytää mitään, sillä kullakin käyttäjällä on oma logiikkansa. Tarvitaan siis ihmisiä, jotka hoitavat wikiä osana toimenkuvaansa ja tarvitaan säännöt alkaen ihan perusasioista: miten nimetään sivut, avainsanat, tilat jne.

  • Kulttuurimuutokset käynnistäminen ja käynnissä pitäminen (teknologioiden avulla)wikisaappaat

Aloita pilotista ja asia kerrallaan. Kun se menee hyvin, kaikki muutkin haluavat siirtyä wikiin. Tee wikin käytöstä mahdollisimman helppoa, ota huomioon varsinkin ei-tekniset käyttäjät.

Ensi viikolla jatkamme “Wiki korvaa intranetin”-teemalla Jyväskylässä (joka myös on vanha kotikaupunkini), seuraapa siis #wikijkl-kanavaa Twitterissä. Myös #taskujkl-kanavaa voi vakoilla, meillä on nimittäin some-ihmisten lounastreffit samana päivänä. :)

PS. Ai miten niin “lits-läts”? No koska nyt on vuoden paras saapasaika

Organisaatioiden tietovirrat hallintaan, Part 2.

Posted in Business Wikis and Communities, Consulting, Harri Hellström on maaliskuu 1st, 2010 by Harri Hellstrom – Be the first to comment

Viimeksi kirjoituksessani lupasin kertoa wikialustoista ja niiden hyödyntämisestä organisaation tietovirtojen hallin21112009014nassa.

Ennen siirtymistä wikeihin haluaisin kertoa hieman isommasta kokonaisuudesta: Web 2.0:sta ja sosiaalisesta mediasta.

Web 2.0

Nykypäivän internet on hyvin kaukana siitä mitä se oli esimerkiksi 1990-luvun puolella. Organisaatiot ovat tulleet vahvasti kenttään mukaan ja tiedon jakaminen ja vapaa liikkuvuus ovat ydinasioita. Tim O’Reilly on kutsunut tätä uuden internetin suuntausta nimellä Web 2.0, mutta siitä on käytetty myös nimitystä sosiaalinen media. Web 2.0 kuvaa enemmän käytettyä teknologiaa, kun taas sosiaalinen media kuvaa palvelujen mahdollistamaa toimintaa, periaatteita ja kulttuuria. O´Reilly sanookin, että Web 2.0 ei ole pelkästään tekniikkaa, vaan myös tietoa ja ennen kaikkea asenteita. Web 2.0 korostaa käyttäjien roolia, jossa palvelut on valjastettu heidän yhteisöllisesti tuottamalla kollektiivisella älykkyydellä. Sosiaalisen median sovellukset ja palvelut, joihin wiki kuuluu, sisältävät tapoja, jotka mahdollistavat tämän yhteisöllisyyden. Yhteisöllisyys perustuu yhteisen tiedon käyttöön, tiedon luomiseen ja ylläpitämiseen monen toimesta, heidän sijaintapaikastaan riippumatta. Yhteisöille on tyypillistä, että ne jakavat yhteisen kiinnotuksen kohteen tai he työskentelevät yhteisen päämäärän eteen.

Wiki

Termi wiki tulee havaijinkielisestä sanasta wiki wiki, joka tarkoittaa nopeaa ja kiireistä. Tämä kuvastaa hyvin wikiä, jossa tiedon lisääminen ja muutokset tapahtuvat nopeasti ilman välikäsiä. Wikit ovat verkkosivustoja, jotka ovat käytettävissä web-selaimella ja wikisisältöä käyttäjät voivat itse muokata wikieditorilla/selaimensa kautta. Vuorovaikutteisuus ja muutosten tekemisen yksinkertaisuus tekevät wikistä tehokkaan yhteisöllisen kirjoittamisen työkalun. Sen sijaan että ihmiset lähettelisivät toisilleen sähköposteilla yhdessä työstämänsä tiedoston eri versioita ja kommentoisivat sisältöjä pitkissä viestiketjuissa, wikissä käyttäjät pääsevät yhtä aikaa työstämään ja kommentoimaan samaa dokumenttia. Wikeistä tieto löytyy paitsi hakutoiminnon myös asiasanojen, linkitysten  ja omien wikitilojen luomisella.

Wikit organisaation tietovirtojen hallinnassa

Organisaatioissa wikejä käytetään useisiin eri tarkoituksiin. Niitä ovat esimerkiksi intranet, tietämyskanta, yhteisdokumentointityökalu, innovointikanava sekä projektienhallinta. Wiki nähdään organisaatioissa vahvuutena sen mahdollistaman kollektiiviälyn, nopean päivitettävyyden, käyttäjien välisen vuorovaikutuksen ja käytön yksinkertaisuuden ansiosta. Organisaatioiden tietovirrat ohjataan keskitetysti yhteen alustaan, wikiin, jolloin tieto ei ole hajaantunut ympäri organisaatioita ja sn on myös oikeasti löydettävissä. Harva voi sanoa, että tiedon hakeminen verkkolevyltä tai toisen sähköpostiohjelmasta olisi helppoa. Avoimuudella tieto saatetaan koko organisaation käyttöön, jolloin siitä muodostuu organisaation kollektiiviälyä. Mitä useampi ihminen tietoa muokkaa, sitä kattavampaa ja parempaa se on.

Wikien kustannustehokkuus perustuu wikiprojektien nopeaan läpivientiaikaan, alhaisiin lisenssikustannuksiin ja avoimeen lähdekoodiin. Esimerkiksi Ambientialla keskimääräinen wikiprojektin toteutus ideasta valmiiseen toteutukseen on vienyt noin kaksi kuukautta. Wikeihin on olemassa paljon laajennuksia, joilla sen käyttöä voidaan tehostaa eri tarpeisiin, kts. esim Adaptavistan sivuja.

Ensi kerralla esittelen esimerkin, jossa organisaation sisäiset tietovirrat ovat otettu intrawikin avulla hallintaan. Kuvaan siinä myös esimerkinomaisesti käyttöön otettuja laajennuksia sekä paljonko projektiin kului aikaa.

- Harri Hellström