← Back to front page

Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Olen Helena Mäkelä, ja aloitin Kiipulan ammattiopistossa datanomin opinnot 11.8.2010. Nyt olen ollut 24.1. alkaen Ambientiassa työssäoppimassa; ensin suoritan asiakaspalvelu-osion, sitten järjestelmän hankinnan ja käyttöönoton. Minulla kävi todella hieno tuuri, kun löysin Ambientian harjoittelupaikakseni. 

Aikaisemmat koulutukseni ovat markkinointimerkonomi ja vuoden kestävän kurssin päätteeksi media-assistentin tutkinto. Näistä on jo sen verran aikaa, että päätin vielä ”päivittää” tietojani datanomi-tutkinnon kautta. Ja oppimista on ollut! 

Olen oikea aikuisopiskelija, sillä kaikki mainitsemani tutkinnot olen suorittanut reilu nelikymppisenä ja nyt olen jo saavuttamassa kuuttakymppiä:)  Jonkun kurssin päättäjäisissä ennustin, että seitsemänkymppisenä riittää. Työssä olen ollut viimeksi 1993, jolloin jäin työkyvyttömyyseläkkeelle ja aivan hirveä oppimisen hinku iski päälle. 

Tämän päivän opiskelutyyli on aivan erilaista; parempaa kuin ennen. Pitää itse tehdä paljon oppimisensa eteen ja näin asiat jäävätkin paremmin mieleen. 

Ambientia on hieno ja nuori yritys. Pikkuhiljaa alan päästä jyvälle, mitä kaikkea yrityksen toiminta pitää sisällään; todella paljon asiaa. 

Tähän asti olen opetellut kirjaamaan erilaisten tilaisuuksien osallistumisilmoituksia Confluencen kautta ja lähettänyt ilmoittautuneille vastauksia sähköpostitse. Olen myös ajantasaistanut Power Point –ohjelmalla yrityspresentaatioita suomeksi ja englanniksi, ja oppinut samalla erilaisia työtä nopeuttavia ”kikkoja” ohjaajaltani Kirsiltä. Ensimmäiseen jaksoon kuuluukin erilaisten työkaluohjelmien käyttö ja tietysti opettelen Ambientian käytössä olevia ohjelmia. Uusissa ohjelmissa onkin ollut hahmottamista. 

Kaiken aikaa pidän työssäoppimispäiväkirjaa Kiipulaa varten ja viikoittain lähetän sen oppilaitokselle sähköisessä muodossa ja talletan itselleni ohjaajan allekirjoittaman originaalin. Siis työtä riittää. 

Otsikkoon viitaten kannustan ihmisiä rohkeasti opiskelemaan varttuneempanakin. Minulle ei ole koskaan tullut kiusaantunutta oloa, kun kaikki muut ovat paljon nuorempia. Päinvastoin; itse tunnen vain nuortuvani. Parempi keino, kuin ryppyvoide:)

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.