← Back to front page

Teoriassa – vaan ei käytännössä

Aiempi kosketukseni markkinointiin ja viestintään on ollut lähinnä koulussa opiskeltuja teorioita tosielämän esimerkein havainnollistettuna, käsittäen tutustumista pääasiassa Applen, Coca-Colan ja Ben&Jerry’s:n kaltaisten vaatimattomien brändien markkinointiin. Kahden ja puolen vuoden markkinoinnin pääaineopintojen jälkeen minulla pitäisi olla vahvaa teoreettista osaamista markkinointiviestinnästä brändijohtamiseen, kuluttajakäyttäytymisestä vientimarkkinoinnin kautta yrityksen avainprosessien johtamiseen  ja vähän kaikesta näiden välillä. Käsitykseni markkinoinnista yllättäen muuttui, kun aloitin markkinointiharjoittelun Ambientialla.

Reilun kuukauden harjoittelun jälkeen käsitykseni markkinoinnista on muuttunut ja olen huomannut käytännön poikkeavan teoriasta aika lailla. Suunnitelmat muuttuvat nopeasti ja radikaalisti, jolloin tilanteisiin tulee mukautua hukkaan heitetyn ajan päivittelyn sijaan. Markkinointiosasto ei Ambientian kokoisessa yrityksessä ole keskittynyt vain yhteen markkinoinnin osa-alueseen tai kohderyhmään vaan normaalisti yksi henkilö hoitaa markkinointiviestinnän kaikkien yrityksen sidosryhmien kanssa. Tähän mennessä harjoitteluni onkin ollut monipuolisuudessaan hyvin erilainen kuin teoreettinen perehtymiseni markkinointiin, mutta myös täysin erilainen kuin aiempi kosketukseni työelämään pankissa, pizzeriassa ja hautaustoimistossa.

Aloittaessani harjoittelun tietotekninen osaamiseni oli opiskelijan perustasoa rajoittuen Microsoft Office -osaamiseen, joten on ymmärrettävää, että olin aika pihalla niin tietokoneiden ja ohjelmistojen kanssa työskentelystä kuin niihin liittyvistä termeistäkin. Aiemmin kun olin tottunut työskentelemään ihmisten kanssa, tietokoneen ollessa korkeintaan se pakollinen paha, jonka kanssa on jatkuvasti ongelmia. Eikä yliopistossakaan kukaan ole tullut kertoneeksi, että tietokoneella pitäisi osata tehdä muutakin kuin kirjoittaa tutkielmia, lukea blogeja, shoppailla ja roikkua Facebookissa. Olen oppinut paljon tästä aiemmin minulle etäisestä toimialasta sekä yritysten toimintojen taustalla olevista ohjelmistoista ja palveluista. Toisaalta lähtötaso rakentui lähinnä siitä, että tiesin nettisivujen päivittämisen tapahtuvan luultavasti jonkin ohjelmiston avulla ja olin joskus kuullut sanan intranet.

Silti yksi tärkeimmistä asioista, joita olen tähän mennessä Ambientialla oppinut, on osata arvostaa sitä, että minulla on kokemusta käytännön markkinointityöstä jo hyvissä ajoin ennen valmistumistani kaikkitietäväksi, suoraan koulunpenkiltä suuryrityksen markkinointijohtajaksi pyrkiväksi markkinoinnin ekonomiksi. Kokemukseni ansiosta osaan ja tiedän enemmän, luulen vähemmän. Tämän vuoksi osaan myös sääliä niitä kanssaopiskelijoita, jotka paahtavat opintonsa valmiiksi puolet nopeammin kuin minä, mutta ilman minkäänlaista käytännön kokemusta markkinoinnista. En väitä, että todellisuus olisi mitenkään teoriaa karumpaa, mutta erilaista, hyvin erilaista. Koulussa erikoistutaan yhden kapean osa-alueen asiantuntijoiksi, mutta miten käy jos tulevassa työpaikassa pitää osata paljon muutakin? Työkokemusta voi tietysti haalia myös valmistumisen jälkeen, mutta nyt ainakin osaan suhteuttaa ja soveltaa tulevilla kursseilla opetettavia abstrakteja teorioita käytännön markkinointiin.

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.