← Back to front page

Seminaari keräsi yhteen yli sata sosiaalisesta intranetistä kiinnostunutta

seinä

Järjestimme sateisena toukokuun torstaina Sosiaalinen intranet -seminaarin Technopolis Ruoholahdessa. Tavoitteena oli saada paikalle satakunta intranet-asioista ja erityisesti intranetin kehityksestä yhteisöllisempään ja vuorovaikutteisempaan suuntaan kiinnostunutta vierasta. Iltapäivän kestäneessä seminaarissa kuusi eri puhujaa avasivat yhteisöllisyyden merkitystä ja vaikutusta yrityksen sisäisessä viestinnässä, sen mukanaan tuomia hyötyjä ja haasteita sekä intranetin suunnittelua tästä näkökulmasta.

Puheenvuoroista voi toki vetää monenlaisia johtopäätöksiä, mutta itselleni jäi selkeimpänä mieleen niiden tuoma viesti siitä, että intranet on ennenkaikkea organisaation yhteinen työkalu, jonka kehittämisen on kuljettava käsi kädessä organisaation kulttuurin, toimintatapojen ja prosessien muutoksen kanssa. Jotta voit muodostaa oman mielipiteesi aiheesta, katso kaikki seminaarin esitykset videoina täältä.

aula

Aulan teemapisteillä heräteltiin keskustelua esitysten aihealueita laajentaen otsikoilla Konseptointi ja käytettävyys, Työkalut ja ominaisuudet sekä Käyttöönotto. Onhan onnistunut intranet yhtälailla huolellisen, käyttäjälähtöisen suunnitteluvaiheen sekä hallitusti läpiviedyn käyttöönoton tulosta. Näistä aiheista päästiinkin keskustelemaan vilkkaasti, sillä usein intranet-projekteissa keskitytään juuri teknologiaan tai järjestelmään, vaikka näiden pitäisi olla vain yksi osa toteutusta ja laajempaa muutosta. Kelläpä ei olisi huonoja tai ainakin opettavaisia kokemuksia intraneteistä tai niiden toteutuksista, joten tarinoita tämän aiheen parissa riittää.

Seminaarin esitykset saivat aikaan mukavaa pöhinää myös Twitterissä. Aiheeseen liittyvä twiittivirta heijastettiin yhdelle salin screeneistä, ja pääsipä joukkoon myös osoitus siitä, että #sosintra oli yksi päivän twiitatuimmista tägeistä! Keskustelua voidaan tällä tägillä jatkaa myöhemminkin, vaikka seminaari nyt ainakin tämän vuoden osalta on saatu pakettiin.

Kiitos vielä kaikille osallistujille, puhujille ja kumppaneille! Tämä oli oikein antoisa tilaisuus, joten eiköhän ensi vuonna jatketa siitä mihin tällä kertaa jäätiin!

One Response to “Seminaari keräsi yhteen yli sata sosiaalisesta intranetistä kiinnostunutta”

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.