← Back to front page

Kehu työkaveri päivässä

Työelämän tutkija Jussi Vahtera kehottaa ihmisiä kehumaan työkavereitaan, vaikka kehu ei aivan suoraan sydämestä tulisikaan, osana kehu työkaveria selän takana -kampanjaa. Olen samaa mieltä. Kehuminen ja kannustaminen kannattaa aina. Kehuminen pitää tehdä jo ennen pikkujoulujen toista jatkopaikkaa. Parasta on, jos palaute tulee koko firman edessä kaikille tasapuolisesti ja kaikille samalla tavalla – ei siis selän takana. Nykyisin se on helposti mahdollista! Ambientialla kannustaminen on osa normaalia arkea firman sosiaalisessa intrassa. Tätä varten on luotu intraan Kehu työkaveri päivässä -sivusto.

Toiminta käytännössä

Käytännössä koko järjestely on täysin vapaa. Jokainen työntekijä voi kehua tai kannustaa toista ilman, että sille olisi kirjoitettu erilaisia sääntöjä. Kehumisen jälkeen kaikki firman ihmiset voivat kommenteillaan vahvistaa viestiä tai peukuttaa sitä. Usein kommentteja tulee melko monta, ja ne todellakin vahvistavat aikaisempaa viestiä. Ambientia on hajautunut moneen työpaikkaan, joten intra on luonnollinen kahvipöytä, jonka kautta kehutkin leviävät helposti. Tästä syystä Kehu työkaveri päivässä toimii Ambientialla hyvin, koska kaikki ihmiset katsovat muutenkin intraan tulevat kommentit ja päivitykset usein.

Ambientian intrassa on monenlaisia päivityksiä jo yhden vuorokauden aikana. Itse en koskaan ehdi lukemaan kaikkia laskettelutapahtumajärjestelyuutisia, mutta luen aina Kehu työkaveri päivässä -sivun uudet kommentit, koska niistä tulee niin hyvälle mielelle, kehuttiinpa ketä tahansa.

kehu1

Jokainen työntekijä voi kehua tai kannustaa toista ilman, että sille olisi kirjoitettu erilaisia sääntöjä.

En luonut tätä systeemiä

Olen syyllinen Ambientialla moneen asiaan, mutta tätä systeemiä en luonut. Kehu työkaveri päivässä -sivuston aloittivat aikaisemmat työkaverimme Jaana ja Mikko. Mikko koodaa nykyisin toisaalla ja downshiftasi myöhemmin IT-alalta ihan muihin töihin. He halusivat kannustaa ihmisiä jakamaan hyvää palautetta työkavereista, mieluiten vielä joka päivä. Sen jälkeen muut työntekijät ottivat sivuston heti osaksi Ambientian kulttuuria. Työkalut vastaavien sivustojen tekemiseksi olivat heidän ja kaikkien muidenkin työntekijöiden saatavilla, koska Confluencen päälle tehty sosiaalinen intra oli jo voimissaan Ambientialla tuolloin. Sosiaalinen intranet kannustaa juuri tällaiseen käyttäytymiseen.

Systeemin katalysointi

Kehu työkaveri päivässä -sivustoakin on kehuttu ja kannustettu. Välillä eniten kehuja saaneet ihmiset on palkittu myös leffalipuin. Välillä heidät on mainittu Ambientian yhteisten tapahtumien yhteydessä. Välilä heitä on muistettu muilla tavoin. Oleellista on, että Ambientian johto on kannustanut pienimuotoisesti sivuston käyttöön.

Systeemin kokonaisvaikutus

Erään tutkimuksen mukaan sosiaalinen ja rahallinen palkitseminen aktivoivat samaa aluetta aivoissa. Kehu työkaveri päivässä -sivusto on ennen kaikkea sosiaalista palkitsemista. Sen avulla Ambientian kulttuuri on tasa-arvoisempi, koska julkiset kehut voivat tulla työntekijältä työntekijälle, eivät pelkästään hierarkiassa alas valuen. Kehu työkaveri päivässä -sivusto luo myös paljon hyvää fiilistä Ambientialle, kun ihmiset näkevät _kehuja_ lähes joka päivä. Kehuja ei ole koskaan liikaa.

Kehu työkaveri päivässä ei ole mitenkään erityisen uniikki järjestely. Jos sinusta tuntuu siltä, että haluaisit kokeilla, se on helppoa! Koko “järjestelmän” tekninen toteutus Ambientian intrassa on yksi sivu. Yksi sivu. Sen luomiseen kuluu muutamia minuutteja, mutta tulokset näkyvät firman kulttuurissa pitkään. Se on minimaalinen investointi hyötyyn nähden.

Jaana ja Mikko, kiitoksia tämän kaiken aloittamisesta! Olette vaikuttaneet paljon Ambientian kulttuuriin.

 julkiset kehut voivat tulla työntekijältä työntekijälle, eivät pelkästään hierarkiassa alas valuen.

Julkiset kehut voivat tulla työntekijältä työntekijälle, eivät pelkästään hierarkiassa alas valuen.

3 Responses to “Kehu työkaveri päivässä”

  1. Kirsi Voutilainen

    Lisäilen sen verran, että tämähän on ollut meillä käytössä jo useamman vuoden, joten kyseessä ei suinkaan ole mikään uusi juttu. Hienoa, että käytäntö on jaksanut toimia! *peukku*

    Reply
  2. Mikko Tanskanen

    Ambientialla tuon starttasi minä eikä Jaana. Tosin hän siitä taisi propsit saada silloinkin.

    Reply
    • Henri Sora

      Propsit jakoon vaan! Tein sen verran taustatutkimusta, että ainakin vuonna 2009 aloitettu kehu työkaveri päivässä -sivu oli Jaanan tekemä, joten tästä syystä käytin mahdollisuuden kehaista Jaanaa. Mikko, tehdään se nyt myös sinun kohdallesi. Kiitos siitä, että aloitit tämän systeemin Ambientialla! Se on todellakin vaikuttanut paljon meidän kulttuuriin. Jos saat mahdollisuuden tehdä vastaavan nykyisessä työpaikassasi, en voi muuta kuin suositella välitöntä toimintaa.

      Muutin myös sinut tekstiin mukaan. Tarkistapa nyt vastaako teksti mielipidettäsi.

      Reply

Leave a Reply

  • (will not be published)

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.