← Back to front page

Mahtava päätös: Ambientia palkkaa 15 työntekijää lisää

Ambientian asiakastilaisuus

Vauhtia riittää ja Ambientian tilaisuudet ovat  suosittuja. Tällä viikolla pidettävä sosiaalinen intranet -seminaari varattiin heti täyteen ja jonossa on kymmeniä.

Perustin Ambientian kavereiden kanssa 18 vuotta sitten ollessani itse 18 vuotta ja 2 päivää. Silloin meidän tärkein tavoite oli pystyä työllistämään itsemme huippuprojektiin. Sen jälkeen tavoite on vuosien aikana laajentunut ajatukseen, että it-työtä voi tehdä kannattavasti Suomessa.

Ambientia on ollut ajatuksellisesti kasvuyritys koko olemassaolonsa ajan. Kannattavaa kasvua on tehty vuodesta 1996 lähtien ja viime vuonna yllettiin reippaan 7 miljoonan euron liikevaihtoon. Ambientialaisia on nyt lähelle 90 ja vuoden aikana ylitetään 100 rajapyykki.

Kasvua on vauhdittanut määrätietoinen keskittyminen muutamiin teknologisiin ratkaisuihin, joissa halutaan olla maailman parhaita. Välillä on meinannut kyllä usko loppua, että ottavatko nämä valitsemamme ratkaisut markkinoilla riittävästi tuulta. Erilaisia sertifikaatteja sekä platina-logoja (Liferay Platinum ja Atlassian Platinum) on päätoimipaikan aulassa jo hyllyt täynnä. Nyt meidät aletaan jo tuntea johtavana Liferay ja Atlassian -osaajana Suomessa ja myös maailmalla. Loistavaa on myös meidän yhdistäminen sosiaalinen intranettiin sekä teolliseen internettiin, joista pidämme paljon meteliä tällä hetkellä.

Tänä vuonna halutaan jälleen kasvaa. Selkänojaa kasvulle antaa hyvä tilauskanta ja kysyntä sekä asiakastutkimuksesta saamamme loistava palaute (yli 95 % suosittelee meitä). Sen vuoksi olemme tehneet päätöksen avata haettavaksi 15 uutta työpaikkaa, jotka on tarkoitus täyttää kesän aikana. Tämä on mukavimpia päätöksiä toimitusjohtajana pitkään aikaan! On myös tosi mukavaa kertoa näin positiivisia uutisia.

Nyt avattavat tehtävät ovat pääosin sovelluskehitykseen, suunnittelupalveluihin ja sovelluskehitysprosessien asiantuntijatehtäviin liittyviä. Tehtävät koskettavat koko toimistoverkostoamme Suomessa eli Helsinkiä, Hämeenlinnaa, Joensuuta, Tamperetta ja Turkua. Toivottavasti voin kertoa yhtä huippuja uutisia myös jatkossa!

4 Responses to “Mahtava päätös: Ambientia palkkaa 15 työntekijää lisää”

  1. Helena Mäkelä

    Ambientia pärjää aina, hyvä te! Harjoittelupaikkanakin mahtava paikka. Kaikkea hyvää eteenkin päin.

    Reply

Leave a Reply

  • (will not be published)

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.