← Back to front page

Tassukansan puuhapäivä

Labradorinnoutaja Liam suoritti keppejä mallikkaasti ensikertalaiseksi.

Labradorinnoutaja Liam suoritti agilitypujottelua mallikkaasti ensikertalaiseksi.

Ambientia on kuluneen vuoden aikana tarjonnut työntekijöilleen mahdollisuuksia päästä tutustumaan toisten ambientialaisten harrastuksiin, aktiiviharrastajan asiantuntevassa ohjauksessa. Talvella snoukkailtiin ja keväällä seinäkiipeiltiin. Itse innokkaana kameran käyttäjänä odotan kovasti myös tulossa olevaa tähtivalokuvaus-workshoppia. Oma pääharrastukseni on kuitenkin koirien ja eri koiraharrastusten parissa touhuaminen, ja siksi halusinkin itse tarjota mahdollisuuden muille “koiramaisille” ambientialaisille päästä nelijalkaisten ystäviensä kanssa tutustumaan erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin. Eilen, sateisena sunnuntaipäivänä olikin hyvä vetäytyä Turengista varatun hallin uumeniin tutustumaan pienen mutta innokkaan ja aktiivisen porukan kanssa agilityyn, rally-tokon ja pallopaimennukseen… jaa mitä häh?

Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, joka sopii kaiken ikäisille ihmisille. Suomessa agilityn parissa liikkuu yli 10 000 ja maailmanlaajuisesti yli 100 000 harrastajaa. Agilityssa ihmisen ohjaama koira suorittaa tuomarin suunnitteleman esteradan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Ohjaaja liikkumalla, kehonsa liikkein ja ääntään käyttäen ohjaa koiraa suorittamaan radalla olevat esteet(Lähde: Suomen Agilityliitto)

Neljän kaksijalkaisen ja viiden nelijalkaisen voimin tutustuimme muutamiin agilityn perusesteisiin ja siihen, kuinka niitä kannattaa lähteä koiralle opettamaan.
Videolla Mittelspitz-rotuinen Nipsu allekirjoittaneen kanssa näyttää mallia:

Agilityn lisäksi käytiin läpi lyhyesti rally-tokoa, joka on suhteellisen tuore, vasta tänä vuonna Suomen Kennelliitossa virallistettu laji.

Monirotuinen Vili tutustuu rallytokon liikkeisiin.

Monirotuinen Vili tutustuu rallytokon liikkeisiin.

Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö, ei niinkään seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-Tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkyltistä. Lähde: (Rally-Tokoyhdistys ry)

Sekä koirat että ohjaajat vaikuttivat innostuineilta uusista aktiviteeteista ja saivat toivon mukaan mukaan myös vähän kipinää jatkaa koirien kanssa treenaamista vaikka sitten olkkarissa television katselun ohessa. Koirat saivat sekä fyysistä että psyykkista jumppaa parituntisen koulutusrupeaman aikana, ja ainakin omille koirille maittoi uni hyvin loppupäivän. Väsynyt koira on onnellinen koira, ja vielä onnellisempi on väsyneen koiran omistaja 😉

One Response to “Tassukansan puuhapäivä”

Leave a Reply

  • (will not be published)

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.