← Back to front page

Ambientian liikevaihto kasvoi yli 10 miljoonaan euroon

Ambientia kasvoi kannattavasti yli 10 miljooaan euroon

Ambientialaisia läpikäymässä uutta strategiaa luonnonrauhassa.

Ambientia-konserni kasvatti liikevaihtoaan vuoden 2014 aikana yli 10 miljoonaan euroon edellisen tilikauden liikevaihdon ollessa 7,3 M€. Kasvuprosentiksi muodostui lähes 40, joka oli alkuperäisiä tavoitteita selvästi suurempi. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli reilut neljä miljoonaa, joten kasvu on ollut viime vuodet reipasta.

Voimakkaan kasvun myötä myös kannattavuus ennen veroja parani yli 10 prosenttiin liikevaihdosta. Nopea kasvu syö yleensä kannattavuutta, mutta nyt onnistuimme tekemään toisin ja parantamaan kannattavuutta selvästi. Ambientia on kasvanut kannattavasti jokaisella tilikaudellaan.

Rekrytointi vuoden 2014 aikana oli myös vauhdikasta. Ambientiassa aloitti kaikkiaan 20 uutta asiantuntijaa, ja myös vuosi 2015 aloitettiin jälleen seitsemän uuden henkilön voimin. Huipputiimissä on nyt 105 henkilöä viidellä paikkakunnalla Suomessa.

Ambientia perustettiin 1996 Hämeenlinnassa rakentamaan verkkoon sivustoja ja erilaisia palveluja. Nykyään painopiste on eri toimialojen murroksen tukemisessa digitalisaation avulla, palvelumuotoilussa, verkkokaupassa sekä sosiaalisten intranetien toteutuksessa. Tunnetuimpia asiakkaita Suomessa ovat Finnair, Veikkaus, Altia, Raisio, Stockmann, Bonnier sekä F-Secure. Ambientialla on lisäksi Ruotsissa tytäryhtiö Ambientia Sweden AB sekä asiakkaita myös Norjassa.

Ambientia on teknologiaosaamiseltaan maailman kärkeä toimiessaan tärkeimpänä Liferay– ja Atlassian-kumppanina Pohjoismaissa. Erityisesti panostus näihin osaamisalueisiin on tuonut kovaa kasvua viimeisten vuosien aikana.

Viimeaikaisessa kasvussa alkaa näkyä kuitenkin eri toimialojen murros. Kauppa siirtyy nyt tosissaan verkkoon – eikä puhuta vain vaatekaupasta, asiointi toteutetaan sähköisesti, intraneteistä tehdään aidosti sosiaalisia, perinteiset työkoneet kytketään verkkoon ja ihmisten palvelemisen käsitteet muuttuvat. Ambientia on elänyt osana tätä muutosta jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Tässä vaiheessa vuotta on syytä antaa suuret kiitokset loistaville asiakkaillemme, mahtavalla tiimillemme sekä hyville kumppaneillemme – kiitos teille kaikille!

Ambientia on yli 100 hengen kansainvälisesti toimiva asiantuntijayritys, joka digitalisoi liiketoimintaa kaikkien toimialojen murroksessa. Hämeenlinnassa pääkonttoriaan pitävän konsernin liikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Kannattavaa kasvua ja kokemusta on takana 19 vuotta.

 

 

5 Responses to “Ambientian liikevaihto kasvoi yli 10 miljoonaan euroon”

  1. Mika Honkavuori

    Hieno saavutus koko Ambientian väeltä! Onnea ja menestystä myös tuleville vuosille.

    Reply
  2. Antti L.

    On kyllä hieno lukea tätä teidän menestystarinaa. Pienikin voi ponnistaa ja päästä pitkälle kun oikein haluaa. Muistan kun kävin teillä työhaastattelussa varmaankin vuonna 2003 tai 2004. Silloinkin tuntui että teillä oli oikea draivi ja suunta päällä. Tiet erosivat mutta olen aina välillä seurannut mielenkiinnosta sivujanne ja kasvu tarinaa. Kaikkea hyvää teille ja menestystä!

    Reply

Leave a Reply

  • (will not be published)

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Please, leave us a message and we'll contact you.
You can also contact our Service Desk by phone +358 290 010 500 or email servicedesk@ambientia.fi.